Ortodoksinen kirkkomusiikki pysäyttää kuuntelemaan
Suomen ortodoksinen kirkko on elävä ja näkyvä. Hengellisen ydintehtävänsä lisäksi kirkko on merkittävä kulttuuriperinnön kantaja. Ortodoksinen kirkkotaide, ikonit, kirkkoarkkitehtuuri, kirjallisuus ja musiikki ovat kaikkien niistä kiinnostuneiden ulottuvissa – uskonnosta riippumatta. Ortodoksinen kirkkomusiikki on eräs kaikkein vanhimmista kristillisen musiikin lajeista. Se edustaa pysyvyyttä ja ajattomuutta vaikka laulutraditioita ja tyylilajeja onkin useita.
Valtakunnallisia ortodoksisia kirkkolaulupäiviä vietetään Suomessa joka viides vuosi. Vuonna 2010 ovat vuorossa XVII kirkkolaulupäivät, ne järjestetään Joensuussa 11.-13.6.2010, tällä kertaa osana ortodoksisten kirkkopäivien ohjelmaa. Kirkkomusiikin ammattilaiset ja harrastajat kokoontuvat Joensuussa yhteen. Joensuu Areenalla toimitettavissa jumalanpalveluksissa laulaa suurkuoro, joka koostuu sadoista laulajista ympäri Suomen.
Kirkkolaulupäiville saapuu useita ortodoksista musiikkia esittäviä kuoroja, mm. Uspenskin katedraalikuoro, Kanttorikuoro, Tampereen ortodoksisen kirkon kuoro, Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro ja Joensuun ortodoksinen mieskuoro. Kirkkopäivillä on mahdollista kuulla myös bysanttilaista kirkkomusiikkia. Lisäksi ohjelmassa on kvartettikilpailu ja kuorokavalkadi.




