Järjestäjät

SUOMEN ORTODOKSINEN KIRKKO

Suomen autonominen ortodoksinen arkkipiispakunta kuuluu Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteyteen. Kirkon jäseniä on noin 61.000. Suomen ortodoksisen kirkon päämies on Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Kirkko on jaettu Karjalan, Oulun ja Helsingin hiippakuntiin. Joensuussa pidettävät kirkkopäivät ovat koko Suomen ortodoksisen kirkon yhteinen juhla.

Suomen ortodoksisen kirkon kotisivut

 

PSHV

Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunta (PSHV) ry on vuonna 1885 perustettu diakonia- ja sisälähetystyötä tekevä järjestö. Järjestöön kuuluu noin 3500 jäsentä. PSHV:n alaosastoihin kuuluvat kirkkokuorot, tiistaiseurat, ikonimaalauspiirit ja ortodoksiakerhot. Toimintamuotoja ovat em. lisäksi leirit, opinto-, kurssi- ja julkaisutoiminta sekä esimerkiksi ortodoksisten laulupäivien järjestäminen.

PSHV:n kotisivut 

ONL

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry on vuonna 1943 perustettu valtakunnallinen nuorisojärjestö. ONL:n toimintaan kuuluu leirien, kurssien ja tapahtumien lisäksi myös julkaisutoiminta.Vuoden 2010 ONL:n vuosijuhlat järjestetään Joensuussa kirkkopäivien yhteydessä.

ONL:n kotisivut

Ortaid

Ortaid - Ortodoksisen kirkon ulkomaanapu ry on ulkomaille suuntautuvan humanitaarisen ja hengellisen avustustyön järjestö. Ortaid toimii sillan rakentajana idän ja lännen välillä. Järjestö myös jakaa humanitaarista apua ja pyrkii saamaan kansainvälisen avustustyön osaksi jokapäiväistä seurakuntatyötä.

Ortaidin kotisivut

Ortodoksinen Lähetys

Ortodoksinen Lähetys ry on perustettu vuonna 1977. Sen tehtävänä on toteuttaa kirkon lähetystehtävää ja syventää lähetysvastuuta seurakunnissa. Järjestö tukee uusia nuoria kirkkoja ja niiden kasvua. Lähetys on tukenut muun muassa Kenian ortodoksista kirkkoa papiston, naisten ja nuorten kouluksessa.

Ortodoksisen Lähetyksen kotisivut

OKL

Ortodoksisten Kanttoreiden liitto ry on toiminut vuodesta 1932. Yhdistykseen kuuluvat Suomen ortodoksisen kirkon kanttorit ja muut ortodoksisen kirkkomusiikin parissa työskentelevät henkilöt. Liitto tukee kanttoreiden ammatillista kehittymistä ja edistää kirkkokuoro- ja kansanlaulua seurakunnissa. 

OKL:n kotisivut