Info

Suomen ortodoksisen kirkon valtakunnalliset kirkkopäivät järjestetään Joensuussa 11.-13.6.2010. Tapahtuman yhteydessä vietetään myös XVII kirkkolaulupäiviä ja Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n vuosijuhlia.

Juhlapaikkana on Joensuun keskustan läheisyydessä sijaitseva Mehtimäen alue, josta löytyvät päätapahtumapaikat: Joensuu Areena ja yliopiston Carelia-sali. Tapahtuma levittäytyy myös Joensuun torille, matkustajasatamaan ja Joensuun ortodoksisen kirkon läheisyyteen. Ortodoksinen elämäntapa näkyy ja kuuluu ympäri kaupunkia musiikin, jumalanpalvelusten ja näyttelyiden muodossa. Ohjelmassa on myös retkiä Valamoon, Ilomantsiin, Taipaleelle ja Kontiolahden elokuvakylään.

Ortodoksisten kirkkopäivien teema on "Kirkko – luomakunnan toivo". Ainutlaatuiseksi tapahtuman tekee se, että Hänen Pyhyytensä Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I on mukana kirkkopäivillä.

Näiltä sivuilta löytyvät tiedot ilmoittautumisesta, lipuista, ohjelmasta ja muista käytännön järjestelyistä.

Kuva: Pentti Potkonen